Keittiöhommia

Tästä se keittiön siivous siis alkoi:


Sitten ne laittoi jotain ihmeteippiä niihin kaappeihin. Ei voi ymmärtää! Sepukka ei itse saanut sitä pois, joten mie kiltisti autoin sitä. Se maistui aikas pahalle ja meinas jäädä kieleen ja hampaisiin kiinni, mut mie autoin oikeasti todella urheasti. Enkä valittanut yhtään. Niin mukava ja reilu kaveri mie olen.

Ja sitten illalla piti vielä purkaa kauppakasseja:

Treeniä, treeniä!

Jehnapöhnä! Mie olen nyt käynyt jo kahdesti treeneissä. Ekat treenit miulla oli keskiviikkona yhdellä parkkiksella. Siellä miun piti istua, kipittää mamman vieressä ja käydä mamman viereen istumaan. Mamma meinas yhdessä vaiheessa lähteä karkuun ja mie juoksin sitten sen luo, ettei se lähtis uudestaan juoksemaan. Oli ihan mukavaa, kun sai kanaa.
Treenien jälkeen mie pääsin tutustumaan paremmin yhteen mukavaan isoon vanhaan riiseni-pappaan ja yhteen toiseen riisenin pentuun. Se iso pappa ei oikein miusta välittänyt, mut sen pienemmän kanssa mie kyllä juoksin ja painin.

Tänään oli toiset treenit ja siellä mie pääsin kiipeämään portaita! Mamma oli ihan outo kun se oli ihan jännittyneen oloinen. Ne oli vain portaita! Ei myö sitten päästy ku puoliväliin niitä. Mamma varmaan katseli alas päin, kun niissä metallirappusissa oli hurjia rakoja. Miuta ei kuitenkaan jännittänyt. Ei ollenkaan. Ei... Oikeastaan mie olen niin hyvä jo kiipeämään portaita, ettei miun kyllä tarvi niitä enää kiipeillä. Mamma voisi vaikka kantaa miuta portaissa, niin sillä olisi turvallisempi olo, kun saisi rutistaa jotain. Tänään mie myös kattelin mammaa ja sain nameja. Ihan pöljää hommaa. Toisaalta, ei se niin nätti kyllä ole, että sitä huvikseen kattelis.

Sepukan kanssa myö ollaan saatu mamma ja pappa vaihtamaan keittiön kaappien sisältöjen paikkaa. Siellä, missä ennen oli foliota, leivinpaperia ja muffinssivuokia on nyt pannunalusia. Se vetolaatikko, mistä löytyi aikaisemmin haarukat ja veitset toimii nyt patalappujen säilytyslaatikkona. Alimmainen laatikko, missä oli ennen pakastuspusseja, kakkupapereita ja muuta älytöntä roinaa on nyt tyhjä. Myö Sepukan kanssa ajateltiin, että sinne vois laittaa jätskiä (Sepukan ehdotus) ja nakkeja (miun ehdotus). Kumpikaan ehdotus ei ole vielä mennyt läpi. Täytyy siis jatkaa ruikuttamista.

Mie olen nyt saanut oman häkin! Se oli eka aika kaamea kapistus ja autossa matkustaminen sen sisällä oli aika tylsää. Onneks Sepukka näytti miulle kotona, miten siellä voi kölliä ja heitellä leluja. Nyt siellä matkustaminen ei ole ollenkaan tylsää. Tänäänkin olin tosi reipas, kun mentiin treeneihin ja tultiin sieltä kotiin. Sen lisäksi myö käytiin jollain huviajelulla jossakin. Miuta ei tietenkään otettu mukaan kun nuo muut kävi jossain. Kävin sitten nukkumaan sinne häkkiin, kun oli niin hiputin tylsää odotella niitä takaisin.

Pitää vielä vähän kehua miuta itseäni. Olen ollut tosi mukava ja reipas riiseni, kun olen opettanut Sepukkaa kävelemään kahdella jalalla. Tosin se vain pyllähteli ja kikatti koko ajan.

Ekat treffit!

Kattokaas, mikä mimmi! Eikö vaan olekin upea ilmestys? Ja miulla oli treffit tänään sen kanssa! Oli aika menoa! Tän nartun kutsuma-
nimi on Pilkku, miten osuvaa! Pilkulla on nyt ikää jotain 1,5-2 vuotta ja se omaa mahtavat muodot!

Mie oon tän upean nartun tavannu jo aikasemminkin, tosin monen metrin päästä. Onneksi saatiin kuitenkin sovittua treffit, koska oli aivan älyttömän mahtavaa! Täytyy kyllä myöntää, että eka vähän säikähdin, koska tää mimmi oli aika innokas tuttavuuden tekijä; heti oli nenä miun takapuolessa! Ei sillä, että se ois miuta haitannu. Ei ollenkaan haitannut.

Aika nopeasti me päästiin ottamaan kontaktia sitten paremmin, kun päästiin metsään. Jehna, mikä vauhti Pilkulla oli! Sehän oli ihan niin kuin mie ulkona! Juoksi vaan menemään mistään välittämättä ja välillä loikki upeasti miunkin yli. Ei voinut kuin ihailla! Ja mikä puruvoima! Vau! Mie näytin sille, miten myö suursnautserit toimitaan puiden kanssa mut sehän osas homman jo ihan itse ykkösluokkaisen hienosti. Miusta tuntuu, että mie olen ihan ihastunut! Aah, Pilkku...
Ja jotain kotijuttuja kanssa. Mie olen ollut todella reipas apuri kotitöissä. Mie olen auttanut mammaa jokaikinen päivä imuroinnissa. Pappaa olen auttanut tiskikoneen täyttämisessä ja tietysti tyhjentämisessä. Mie olen myös ollut iso apu kissanhiekka-astian siivoamisessa. Olenpa kerinnyt pölyhuiskaa käyttämäänkin ja lajittelemaan roskiakin. Silti mamma ja pappa vaan kiljuu. Yksi tapaus on jäänyt todella kirkkaana mieleen. Myö oltiin Sepukan kanssa siivoamassa jääkaappia, ihan samalla lailla kuin tuossa kuvassakin. Sitten myö löydettiin sieltä maitopurkki, joka oli ollu ainakin puoli päivää siellä - ja vielä avattuna! Eihän sellanen sovi, joten myö päätettiin auttaa mammaa ja ottaa se pois sieltä. Sepukka otti sen ja kaatoi maidon maahan, koska eihän sitä nyt kukaan enää olisi juonut. Myö varmistettiin vielä, ettei kukaan varmasi joisi sitä istumalla siinä maitolammikossa ja Sepukka kovasti levitteli sitä ympäri lattiaa, että maito kuivuisi nopeammin pois. Mie olin valmis uhrautumaan ja nuoleskelin sitä maitoa minkä kerkesin. Ja mitä teki mamma, kun se huomasi meidän avuliaan teon? No, se näytti siltä kuin se pallokala ja muuttui punaisen kautta violetiksi ja uudestaan punaiseksi. Sitten se hymyili ja retuutti ensin Sepukan pois keskeltä maitolammikkoa ja sitten miut. Sitten alkoi se jupina, mitä ei meinannu edes kuulla. Se haki rättejä ja kävi kuivailemaan maitoa pois lattialta. Myö kyllä yritettiin Sepukan kanssa vielä auttaa sitä, mutta se oli edelleen ihan hassun värinen ja jupisi vaan hampaiden välistä. Enää se ei edes hymyillyt. Myö kun vain yritettiin auttaa sitä...

Hommia, hommia

Voi niitä aikoja...

Miusta tää video on ihana! Miun sisko Diudi's Dilemma, eli Unna, halii miuta siinä. Ne oli kivoja aikoja. Täällä Kuopiossa miuta ei hali kukaan. Tai siis kukaan sellainen, kenen mie haluaisin miuta halivan. Paitsi Sepukka. Mamma halii ja pusii koko ajan ja niin tekee pappakin, mut ne on ihan ällöttäviä.
Miulle on selvinny, et ne karvaset sihisijät on kaikki kissoja. Mie olen kovasti koittanut halia sitä miun väristä, mitä pappa ja mamma kutsuu Normiksi. Se lähtee edelleenkin melkein heti karkuun. Mie en ymmärrä sitä ollenkaan. Sitten se yksi, mitä luulin ensin pallokalaksi, onkin ihan mukava. Tai ainakin silloin kun se nukkuu. Myö ollaan pari kertaa nukuttukin melkein vierekkäin. Se pallokalakissa, eli Nyyti, on ainakin sata kertaa kivempi kuin se porkkanasisilisko. Sen nimi on Nemo. Ei pidä sekoittaa siihen Nemoon, joka ui siellä meressä ja oli mukava. Tää Nemo on kaukana siitä. Mie olen kyllä kovasti yrittänyt tutustua siihenkin, mut siinä kävi kerran vähän hassusti. Se Nemo loikoili sohvalla ja mie nostin oman nassuni siihen sen nenään kiinni. Kaikki hyvin tähän asti. Mamma istui siinä vieressä lattialla ja kerkes nostaa takapuolensa just maasta, kun Nemo sano "Sssshhhh!" Se oli menoa se. Se nosti tassun ja läväytti kynnet esiin ja huitaisi miuta korvaan sillä tappovehkeellä! Ihan hulluhan se on! Mamma kiljui siinä vieressä ja mie juoksin sitä karkuun keittiöön papan luokse. Ne oli ihan kauhuissaan, kun huomasi verta miun korvassa. Ne taisi kyllä säikähtää ihan hirveän paljon enemmän kuin mie. Ne lässytti siinä jotain kummalllista ja paijaili miuta kuin oisin kuolemassa. Onneks ne päästi miut pian kuitenkin menemään ja koska mie olen kohtelias, menin mie tekemään sovintoa Nemon kanssa. Ei siitä kyllä oikein tullut mitään. Pappa ja mamma vaan kiljui siinä vieressä ja nappasi miut syliin. Ihan tyhmiä. Mie olisin vaan halunnut säilyttää rauhan perheessä.

Jehna, miulla on oma peli! Mie olen siinä tosi etevä! Pappa ja mamma myhäili, että siinä on Kaapolle puuhaa tunniksi, mutta voi miten väärässä ne olikaan! Miepäs näytin niille mistä kana pissii. Ja se muuten pissii paljon ja äänekkäästi, jos sille päälle sattuu ja sattuihan se! Ne oli molemmat ihan äimänkäkenä siitä, että mie olenkin näin etevä jo näin pienenä. Kumma kyllä tänään ne ei enää olleetkaan niin äimänkäkenä miun etevyydestä, vaikka olin ihan itse löytänyt Sepukan vaipan vessasta. Mie en käsitä, miksi mie en olis saanu puhdistaa sitä Sepukalle valmiiksi. En mie ainakaan haluaisi laittaa kakkasta vaippaa uudestaan päälleni. Ihan kummallisia nää mamma ja pappa. Niille tuli kamala kiire pestä sitä eteisen lattiaa, missä mie tätä jaloa tehtävääni suoritin. Oikeasti niiden olis pitänyt kiittää ja kehua miuta hurjasti.

Uusi koti, vanhat kujeet

7.10. miut haettiin miun uuteen kotiin. Olin oottanu koko edellisen päivän, että pääsisin jo lähtemään uusiin seikkailuihin, muttei miuta kukaan tullut silloin maanantaina vielä hakemaan. Oli tylsää.

Tiistaina mamma ja pappa sitten tulivat miuta hakemaan. Mie en edes muistanut, että ne oli niin pelottavia! Ne väkisin otti miut syliin ja pussaili miuta ja kaikkea muuta ällöttävää. Vähänkö hävetti, kun veikat ja pari siskoa vaan nauroi vieressä! Mie olisin kyllä ihan hyvin voinut jäädä Jaanankin luokse.
Automatkan mie jouduin istumaan mamman sylissä ja se vaan jatkoi sitä pussailua koko matkan. Onneks ei ollut kukaan näkemässä... Mettätiellä mie sitten päätin hetkeni koittaneen ja näyttelin oksentavani. Ne pösilöt pysäytti heti auton ja mie pääsin pihalle jolkuttelee. Vitsi, nää onkin ihan helppoja! Ilmeisesti ne ei kuitenkaan olleetkaan ihan niin tyhmiä, koska aika ripeästi ne nappas miut takaisin auton kyytiin. Ja taas se pusuttelu ja halailu alkoi...
Eka myö ajettiin Palokkaan. Mie en silloin tajunnut, et miks me sinne mentiin, mut sit kun pääsin sinne taloon sisälle, mie hokasin heti. Mamma ja pappa haki miulle kaverin! Sillä ei ole ihan yhtä paljon karvoja kuin miulla, eikä se ole yhtä vikkelä kuin mie, mut muuten se on tosi ihana! Se on pieni ja pyöreä ja tuoksuu ihanalta. Se on miun oma Sepukka!


Myö jatkettiin matkaa sitten kotiin Kuopioon mut tällä kerralla miulla oli miun Sepukka takana miun vieressä. Oli kivaa, kun sain nuolla sitä matkalla. Harmi vaan, et se nukahti kesken matkan. Miekin kävin sitten nukkumaan, kun en jaksanut sitä ällöttävä pusuttelua, minkä se mamma oli aloittanut taas.

Viho viimein myö päästiin perille miun uuteen kotiin. Mie luulin, että yllätykset olis ollu tässä, mut ehei. Miuta ootti vielä 3 (KOLME!) yllätystä lisää! Niillä kaikilla on karvaa ja hassut äänet. Ja ne on tosi vikkeliä. Yksi niistä on ihan miun värinen, se on ihan rääpäle. Sitä päin on huisin hauskaa juosta, kun se loikkaa sitten karkuun. Ehkä se onkin kenguru... Sitten on yksi sellanen porkkanan värinen, se on se kova sihisijä. Onkohan se porkkanasisilisko? Onko sellaisia? Se kolmas niistä on ihan outo. Se murisee niin kuin veikat ja siskot joskus kun niitä kovasti kiusi. Sitten se tekee niin kuin pallokalat - se vetää ilmaa sisään ja on kuin pallo. Voiko pallokalat elää kuivalla maalla? Tää ainakin voi.

Jehna. Hyvä tästä perheestä vielä tulee, kun mie pääsen opettamaan niitä Kaapon tavoille :)