keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Ekat treffit!

Kattokaas, mikä mimmi! Eikö vaan olekin upea ilmestys? Ja miulla oli treffit tänään sen kanssa! Oli aika menoa! Tän nartun kutsuma-
nimi on Pilkku, miten osuvaa! Pilkulla on nyt ikää jotain 1,5-2 vuotta ja se omaa mahtavat muodot!

Mie oon tän upean nartun tavannu jo aikasemminkin, tosin monen metrin päästä. Onneksi saatiin kuitenkin sovittua treffit, koska oli aivan älyttömän mahtavaa! Täytyy kyllä myöntää, että eka vähän säikähdin, koska tää mimmi oli aika innokas tuttavuuden tekijä; heti oli nenä miun takapuolessa! Ei sillä, että se ois miuta haitannu. Ei ollenkaan haitannut.

Aika nopeasti me päästiin ottamaan kontaktia sitten paremmin, kun päästiin metsään. Jehna, mikä vauhti Pilkulla oli! Sehän oli ihan niin kuin mie ulkona! Juoksi vaan menemään mistään välittämättä ja välillä loikki upeasti miunkin yli. Ei voinut kuin ihailla! Ja mikä puruvoima! Vau! Mie näytin sille, miten myö suursnautserit toimitaan puiden kanssa mut sehän osas homman jo ihan itse ykkösluokkaisen hienosti. Miusta tuntuu, että mie olen ihan ihastunut! Aah, Pilkku...
Ja jotain kotijuttuja kanssa. Mie olen ollut todella reipas apuri kotitöissä. Mie olen auttanut mammaa jokaikinen päivä imuroinnissa. Pappaa olen auttanut tiskikoneen täyttämisessä ja tietysti tyhjentämisessä. Mie olen myös ollut iso apu kissanhiekka-astian siivoamisessa. Olenpa kerinnyt pölyhuiskaa käyttämäänkin ja lajittelemaan roskiakin. Silti mamma ja pappa vaan kiljuu. Yksi tapaus on jäänyt todella kirkkaana mieleen. Myö oltiin Sepukan kanssa siivoamassa jääkaappia, ihan samalla lailla kuin tuossa kuvassakin. Sitten myö löydettiin sieltä maitopurkki, joka oli ollu ainakin puoli päivää siellä - ja vielä avattuna! Eihän sellanen sovi, joten myö päätettiin auttaa mammaa ja ottaa se pois sieltä. Sepukka otti sen ja kaatoi maidon maahan, koska eihän sitä nyt kukaan enää olisi juonut. Myö varmistettiin vielä, ettei kukaan varmasi joisi sitä istumalla siinä maitolammikossa ja Sepukka kovasti levitteli sitä ympäri lattiaa, että maito kuivuisi nopeammin pois. Mie olin valmis uhrautumaan ja nuoleskelin sitä maitoa minkä kerkesin. Ja mitä teki mamma, kun se huomasi meidän avuliaan teon? No, se näytti siltä kuin se pallokala ja muuttui punaisen kautta violetiksi ja uudestaan punaiseksi. Sitten se hymyili ja retuutti ensin Sepukan pois keskeltä maitolammikkoa ja sitten miut. Sitten alkoi se jupina, mitä ei meinannu edes kuulla. Se haki rättejä ja kävi kuivailemaan maitoa pois lattialta. Myö kyllä yritettiin Sepukan kanssa vielä auttaa sitä, mutta se oli edelleen ihan hassun värinen ja jupisi vaan hampaiden välistä. Enää se ei edes hymyillyt. Myö kun vain yritettiin auttaa sitä...

torstai 16. lokakuuta 2008

Hommia, hommia

Voi niitä aikoja...



Miusta tää video on ihana! Miun sisko Diudi's Dilemma, eli Unna, halii miuta siinä. Ne oli kivoja aikoja. Täällä Kuopiossa miuta ei hali kukaan. Tai siis kukaan sellainen, kenen mie haluaisin miuta halivan. Paitsi Sepukka. Mamma halii ja pusii koko ajan ja niin tekee pappakin, mut ne on ihan ällöttäviä.
Miulle on selvinny, et ne karvaset sihisijät on kaikki kissoja. Mie olen kovasti koittanut halia sitä miun väristä, mitä pappa ja mamma kutsuu Normiksi. Se lähtee edelleenkin melkein heti karkuun. Mie en ymmärrä sitä ollenkaan. Sitten se yksi, mitä luulin ensin pallokalaksi, onkin ihan mukava. Tai ainakin silloin kun se nukkuu. Myö ollaan pari kertaa nukuttukin melkein vierekkäin. Se pallokalakissa, eli Nyyti, on ainakin sata kertaa kivempi kuin se porkkanasisilisko. Sen nimi on Nemo. Ei pidä sekoittaa siihen Nemoon, joka ui siellä meressä ja oli mukava. Tää Nemo on kaukana siitä. Mie olen kyllä kovasti yrittänyt tutustua siihenkin, mut siinä kävi kerran vähän hassusti. Se Nemo loikoili sohvalla ja mie nostin oman nassuni siihen sen nenään kiinni. Kaikki hyvin tähän asti. Mamma istui siinä vieressä lattialla ja kerkes nostaa takapuolensa just maasta, kun Nemo sano "Sssshhhh!" Se oli menoa se. Se nosti tassun ja läväytti kynnet esiin ja huitaisi miuta korvaan sillä tappovehkeellä! Ihan hulluhan se on! Mamma kiljui siinä vieressä ja mie juoksin sitä karkuun keittiöön papan luokse. Ne oli ihan kauhuissaan, kun huomasi verta miun korvassa. Ne taisi kyllä säikähtää ihan hirveän paljon enemmän kuin mie. Ne lässytti siinä jotain kummalllista ja paijaili miuta kuin oisin kuolemassa. Onneks ne päästi miut pian kuitenkin menemään ja koska mie olen kohtelias, menin mie tekemään sovintoa Nemon kanssa. Ei siitä kyllä oikein tullut mitään. Pappa ja mamma vaan kiljui siinä vieressä ja nappasi miut syliin. Ihan tyhmiä. Mie olisin vaan halunnut säilyttää rauhan perheessä.


Jehna, miulla on oma peli! Mie olen siinä tosi etevä! Pappa ja mamma myhäili, että siinä on Kaapolle puuhaa tunniksi, mutta voi miten väärässä ne olikaan! Miepäs näytin niille mistä kana pissii. Ja se muuten pissii paljon ja äänekkäästi, jos sille päälle sattuu ja sattuihan se! Ne oli molemmat ihan äimänkäkenä siitä, että mie olenkin näin etevä jo näin pienenä. Kumma kyllä tänään ne ei enää olleetkaan niin äimänkäkenä miun etevyydestä, vaikka olin ihan itse löytänyt Sepukan vaipan vessasta. Mie en käsitä, miksi mie en olis saanu puhdistaa sitä Sepukalle valmiiksi. En mie ainakaan haluaisi laittaa kakkasta vaippaa uudestaan päälleni. Ihan kummallisia nää mamma ja pappa. Niille tuli kamala kiire pestä sitä eteisen lattiaa, missä mie tätä jaloa tehtävääni suoritin. Oikeasti niiden olis pitänyt kiittää ja kehua miuta hurjasti.

perjantai 10. lokakuuta 2008

Uusi koti, vanhat kujeet

7.10. miut haettiin miun uuteen kotiin. Olin oottanu koko edellisen päivän, että pääsisin jo lähtemään uusiin seikkailuihin, muttei miuta kukaan tullut silloin maanantaina vielä hakemaan. Oli tylsää.

Tiistaina mamma ja pappa sitten tulivat miuta hakemaan. Mie en edes muistanut, että ne oli niin pelottavia! Ne väkisin otti miut syliin ja pussaili miuta ja kaikkea muuta ällöttävää. Vähänkö hävetti, kun veikat ja pari siskoa vaan nauroi vieressä! Mie olisin kyllä ihan hyvin voinut jäädä Jaanankin luokse.
Automatkan mie jouduin istumaan mamman sylissä ja se vaan jatkoi sitä pussailua koko matkan. Onneks ei ollut kukaan näkemässä... Mettätiellä mie sitten päätin hetkeni koittaneen ja näyttelin oksentavani. Ne pösilöt pysäytti heti auton ja mie pääsin pihalle jolkuttelee. Vitsi, nää onkin ihan helppoja! Ilmeisesti ne ei kuitenkaan olleetkaan ihan niin tyhmiä, koska aika ripeästi ne nappas miut takaisin auton kyytiin. Ja taas se pusuttelu ja halailu alkoi...
Eka myö ajettiin Palokkaan. Mie en silloin tajunnut, et miks me sinne mentiin, mut sit kun pääsin sinne taloon sisälle, mie hokasin heti. Mamma ja pappa haki miulle kaverin! Sillä ei ole ihan yhtä paljon karvoja kuin miulla, eikä se ole yhtä vikkelä kuin mie, mut muuten se on tosi ihana! Se on pieni ja pyöreä ja tuoksuu ihanalta. Se on miun oma Sepukka!


Myö jatkettiin matkaa sitten kotiin Kuopioon mut tällä kerralla miulla oli miun Sepukka takana miun vieressä. Oli kivaa, kun sain nuolla sitä matkalla. Harmi vaan, et se nukahti kesken matkan. Miekin kävin sitten nukkumaan, kun en jaksanut sitä ällöttävä pusuttelua, minkä se mamma oli aloittanut taas.

Viho viimein myö päästiin perille miun uuteen kotiin. Mie luulin, että yllätykset olis ollu tässä, mut ehei. Miuta ootti vielä 3 (KOLME!) yllätystä lisää! Niillä kaikilla on karvaa ja hassut äänet. Ja ne on tosi vikkeliä. Yksi niistä on ihan miun värinen, se on ihan rääpäle. Sitä päin on huisin hauskaa juosta, kun se loikkaa sitten karkuun. Ehkä se onkin kenguru... Sitten on yksi sellanen porkkanan värinen, se on se kova sihisijä. Onkohan se porkkanasisilisko? Onko sellaisia? Se kolmas niistä on ihan outo. Se murisee niin kuin veikat ja siskot joskus kun niitä kovasti kiusi. Sitten se tekee niin kuin pallokalat - se vetää ilmaa sisään ja on kuin pallo. Voiko pallokalat elää kuivalla maalla? Tää ainakin voi.

Jehna. Hyvä tästä perheestä vielä tulee, kun mie pääsen opettamaan niitä Kaapon tavoille :)